Äippä soitti tänään ja vinkkasi työkaverinsa ehdotuksesta hakea RAY:n tukemaan perhelomaa. Ihan hyvä idea ja aloitin armottoman googlettamisen. Mä päädyin a-lomat.fi- sivuille. Siellä oli jos jonkinlaista selitystä asiasta. Epäselväksi jäi,että onko ne apurahat per henkilö vai per aikuiset ja per lapset. Tuettuja lomapaikkoja oli paljon ja niissä kaikissa oli jo valmiiksi koottu loma ohjelmineen. Alkuunsa kuulosti hurjan hyvältä, mutta sitten tulikin se Mutta. Mulle ja miehelle loma meinaa sitä, että voidaan olla rauhassa, ei siis lapsilta rauhassa vaan muilta ihmisiltä rauhassa- ihan vaan me neljä. No tämmönen fantasia ei tietenkään toteudu näissä paikoissa, joista luin esittelyt. Kaikki olivat jonkun sortin kuntoutuskeskuksia tai kylpylöitä... Eikä sekään mitään, että paikalla on muita ihmisiä, kunhan mun ei tarvii alkaa tekopyhästi esittämään kiinnostusta Jyrkin Alastarosta autojuttuihin tai rakkaan Sirpa-vaimon kissanhoito-ohjeisiin. En myöskään kaipaa ketään vierasta mukulaa viereeni rääkymään tai utelemaan tyhmiä. Eli he saavat olla vapaasti ja me saadaan olla vapaasti ja molemmat(kaikki) leikkivät ettei muita siinä paikassa olekaan. Tää tuntuis ihan hyvältä, eikö? Sitten se Mutta, josta mainitsin. Satuin löytämään jokaisen paikan ohjatun viikon ohjelman. Ruokailut tietysti aina samoihin aikoihin, joihin saa mennä omaan tahtiinsa, Mutta vain tiettyyn kelloon asti. Koululaisille on omat ohjatut hommansa-hienoa, Mutta niin on aikuisillekin, usein se oli jotain kuntoliikuntaa tai kuntotarkastuksia ja olipa siellä pikanttina lisänä myös yhteisiä keskustelutuokioitakin mm. joku läheisyyspalaveri,joka auttaa lähentymään kumppaniaan ja jaksamaan yhteisessä arjessa. Mmmm,kuulostaapa hemmetin hyvältä... NOT! Mä en sitten voi sietää näitä yhteisiä hyvänhengen nostatusjuttuja ja muuta hömppää, ne menkööt, joilla on ongelmia, Mutta mitä helvettiä varten meijän sinne pitäis mennä? Lisäksi siellä oli alkupäivinä just näitä "hei me ollaan nyt kaikki suurta perhettä, nyt tutustutaan ja puhutaan paskaa kaikki yhdessä". Kylmät väreet menee pitkin selkää.... Jos mä meen lomalle niin emmä sieltä mitään sydänystävää etsi vaan rauhaa! Kaiken huipuksi viikon lopulla on sitten se yhteinen palautepalaveri,jossa kaikki perheet kokoontuvat ja kertovat omasta lomastaan ja miten se vaikutti heihin. No thanks!

Lopuksi yritin selvittää, että voiko kuka tahansa hakea näitä a-lomia, sillä siellä oli myös se mukavampikin vaihtoehto eli mökit. Ja yksi paikka olisi ollut tässä kohtalaissen lähelläkin. Mutta tekstissä ei mainittu, että kummonen se tukisumma on mökkien kohdalla. Ja mökkiviikot kesällä arvotaan hakijoiden kesken eli se siitä tietäen mun loistavan tuurini tässä elämässä...Mökkiviikkojen hinta katsomassani kohteessa oli 700+e/vko.Aika kova hinta mun mielestä jos itse pitää kuitenkin maksaa 100e/aikuinen ja 90e/lapsi... Se on silti paljon meijän tuloilla.  Sellasen tiedon löysin, että näitä lomia järkätään akavalaisille ja mukana oli myös lista yhteistyöjärjestöistä. Mutta arvatkaa oliko siellä Tehyä? No just,ei ollut ei...

Että katsotaan nyt vielä sitä lomailua...

 

(ai niin se kirpelee... miksikö? no kun tässä pähkäillessäni näitä loma-asioita raavin takaraivon verille huomaamatta... Psori on ihan v*tun hyvä juttu...)