Toissapäivänä se sitten tapahtui, inspis iski vihdoinkin! Kävin hullun kiilto silmissä poitsujen huoneen kimppuun. Se oli sekanen! Melkein kaikki kamat oli levitetty pitkin lattiaa. Lähes neljän tunnin ajan raivasin kamoja "apinan raivolla". Ensin keräsin tavarat  laatikoihin, sitten kävin jokaisen laatikon erikseen läpi( "tähän autot,tähän elukat, tähän pyssyt yms.") Ai miksi tehdä asiasta vaikeempaa? No, mun tartti saada lajiteltua pois ne tavarat, joilla jätkät eivät leiki ja kaikkihan tietävät, että kun sanot "tällä ei ole leikitty, se lähtee kierrätykseen" niin just se lelu on se kaikkein ihanin lempilelu...Eli siitä syystä homma oli hoidettava "salaa".

Olin luvannut pojille jädeä kun huone on siivottu. Alkuperäinen ideahan oli,että pojat itse siivoaisivat huoneensa, mutta kun siitä ei tullut juuri muuta kuin lisää sotkua,niin inspistä hyödyntäen menin heitä auttamaan. Kun olin tunnin heilunut huoneessa kuin heikkopäinen alkoi tuo "saadaanko me sitä jädeä"- kitinä.Yritin selittää etteivät he olleet vielä hädin tuskin edes auttaneet mua "mut täähän on jo siistimpi, kato vaikka". Pinnistelin vielä jonkun tovin ja päätin armahtaa itseäni ja usutin pojat isänsä kimppuun :) Rattoisan painituokion päätteeksi muksut tulivat naamat punaisina ja hikisinä jätskiensä kanssa "häh?! eiks tää VIELÄKÄÄN oo siivottu?" kiitos tästäkin rakas esikoiseni... Loppujen lopuksi sain ison laatikollisen tavaraa pois ja mikä parasta paljon pientäkin turhaa sälää lähti.

Mieli oli hyvä, mutta kroppa olikin sitten toista mieltä.Joka paikkaa kolotti ja olo oli hiukan hutera. Leikkauksen jälkeiset hydrokortisonit olivat loppuneet jo perjantaina, eli tarpeeksi suurta annosta kortisonia ei tullut syötyä.Aattelin kestää maanantaihin, että kävis sitten apteekissa.Teoriassa ok, käytännössä koko idea oli ihan sieltä ja syvältä...Yöllä menin sänkyyn siinä yhen maissa,Äijä puki villasukat ja säärystimet ja paksun neulepaidan mulle päälle ja auttoi sänkyyn vällyn alle.Heräsin tuskaan muutaman tunnin päästä kun ei vasenta kättä lukuunottamatta muut jäsenet toimineet. Yritin vislata ja lopuksi huusin Äijää auttamaan (oli nukahtanut sohvalle kuulokkeet päässä) ja tuomaan lääkkeitä. Triplat kortisonia ja pari panacodia luulis auttavan - ja auttoihan se.Takaisin sänkyyn ja tunnin päästä jo pystyi kääntämään kylkeä- hienoa. Aamulla ei silti ollut mikään voittajafiilis,joten ne suunnitellut hommelit saivat jäädä, taas.Vaan eipä tuossa mitään kovin tärkeää ollutkaan, päivä kerrallaan kyllä sitä kerkiää vähemmälläkin hötkyilemisellä :) Paino on kivasti lähtenyt laskuun. Ennen sitä cushing-leikkausta oli massaa valtaisat 84kg, nyt pari viikkoa sen jälkeen aamupaino oli 81,3kg. Ruokahalu on vähentynyt, mutta silti tulee syötyä ihan sopivasti kunnon kotiruokaa ja sitä "ei niin kunnon jälkkäriä".Tuo kaikki on varmasti sitä kertynyttä nestettä...(tarkoitus on jossain vaiheessa saada linkkiä yksille cushing-sivuille,että niitä joita kiinnostaa pääsisivät sieltä kattomaan mistä on kyse.)

Täällä on nyt hiihtoloma ja Äijä meni vanhempiensa luokse poikien kanssa.Siellä on vielä pari nuorimmaista kotosalla ja meidän pojat tykkäävät pelata niiden kanssa pleikkaria ja sen semmoista. Mä jäin kotiin, tää oli tämmönen "äidin lepohetki"-vierailu.Kävin suihkussa ja kömmin sänkyyn päikkäreille.Uni ei ensin meinannut tulla, mutta pari tuntia meni silmänräpäyksessä :) Huomenna mies lupasi viedä pojat taas mummilaan,joten päikkärit luvassa; mulla on ihana mies!

Mun piti laittaa jotain kuviakin,mutta nyt ehdin ne jo johkin hävittää...etsintään...