Se hetki

Tästä mulle tulee väistämättä mieleen kaikki amerikkalaiset realityohjelmat,joissa haastateltu selittää "katsoin häntä kun hän alkoi sinertää ja silloin tajusin ettei hän saa henkeä" tai "kun poliisi näytti tuota epäillyn kuvaan niin silloin tajusin,että kyseessä oli sama henkilö...". Amerikoissa ne tuppaavat just silloin tajuamaan kaikenlaista ja useimmiten näin suomalaisesta näkökulmasta asia on päivänselvä ollut alusta asti...

Mutta minun hetkeni.

Se voisi olla niin monta hetkeä.Kun raskaustestiin tuli se maaginen toinen viiva,synnytys,muutot jne.

Minun hetkeni on tässä yhteydessä se hetki minkä ensimmäisenä muistan herätessäni Jorvin teho-osastolla. Avasin silmät ja jokapuolella on paljon laitteita,kirkkaat valot häikäisee. Jahka saan tarkennettua katseeni näen äidin ja isän sängyn vieressä, eri puolilla.Ne puhuu mulle jotain,yritän vastata mutten voi hengitysputken vuoksi.Sitten kai lähtee taas taju,katossa pyörii ja vilisee eri värejä ja psykedeelisiä kuvioita.Tuntuu kuin mun sänky lähtisi loittonemaan hurjaa vauhtia vanhempien luota ja he vain tuijottavat.Ja sitten yht´äkkiä sänky viuhahtaa takaisin paikoilleen.

Yritän viittoilla ja äiti antaa paperia ja kynän.Piirrän vihkoon tikku-ukkoja; pitkän ja laihan,pienen ja pyöreän (minut ja miehen) käsi kädessä ja lapsetkin myös. Lisään vielä pari sydäntä. Äiti kertoo,että perheellä kaikki hyvin ja lupaa välittää viestin miehelle. Sitten taas kaikki on mustaa...