Mä olen aina viihtynyt poikien kanssa,osa syynä varmaan oli se,että eskari/ala-aste ikäisenä pihapiirissä ei juuri muita kavereita ollut ja se,että mä olin silloin aika hurjapäinen.Seikkailuremuamisleikit olivat hauskempia kuin nukkeleikit.

Eka ihastus alkoi heti ekalla luokalla ja sen pojan kanssa oltiinkin "yhdessä" lähes koko ala-aste viidennen luokan loppuun asti (sitten muille alkoi kasvaa tissit ja mä jäin ilman-sekä tissejä että poikakaveria ;D). Se oli "vakavaa" ihastumista puolin ja toisin,mutta ei rakkautta.

Viidentoista vanhana ihastuin ja rakastuin ukko-kultaan, yhteisiä vuosia tulee siis ensi marraskuussa tasan 20. On ollut ylämäkiä ja alamäkiä,mutta yhdessä ollaan pysytty ja voisi sanoa,että ne pahimmat särmät ovat jo hioutuneet ja me kasvettu yhteen (eletään symbioosissa). Ajatukset laukkaa samaa rataa ja puhuminen on jokseenkin turhaa, mutta silti sitä tulee puhuttua joskus läpi yönkin. Joka päivä tulee niitä rakkaudenosoituksia, sanoja ja tekoja ja ennen kaikkea hän saa mut aina nauramaan oli tilanne mikä hyvänsä.