Pari postausta taaksepäin ja kämppä oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Perjantaina siivottiinkin sitten ihan urakalla ja lauantaipäivä meni kympistä asti koristelussa ja mulla tarjoiltavien tekemisessä. Onneksi mies on aina mukana näissä hommissa sen verran hyvin,että ei tule liiaksi stressattua.Hän se taas koristeli poikien huoneet ja eteisen.

Kuvissa ei kunnolla näy,mutta valo oli hämyisen oranssi, sillä se suodattui oranssin roskapussin läpi. Pakko oli käyttää salamaa,muuten kun ei kuvia saanut. *höh* Muksuja oli sitten omat mukaan lukien 7,yhdelle äidille soitin ja kysyi onko poika tulossa,mutta kutsukortti oli jäänyt repun pohjalle (just niin kuin kaikki koulun tiedotteetkin...)

"ai niin joo,ne kutsut.Oota hetki ni mä tekasen jotain" Vähän viime tingassa tehdyt, mutta menettelee- teksti on tarkoituksella "sotkuista ja epämääräistä" eli en ollut soosissa samaan aikaan ;D

Sapuskapöytä laitettiin Taiston huoneeseen (joo-o, ollaan vihdoinkin saatu huonevaihto tehtyä!) Turkoosilla alustalla Kalman Koura eli värjätystä pizzataikinasta leikkasin käden,jonka sivelin tomskupyrellä ja täytin tonnikalajuustomössöllä, lopuksi päälle toinen koura ja siihenkin sinne tänne juustoa ja tom.pyrettä. Täältä sain idean,mutta kuten näkyy mulla oli vähän karskimpi suoritus ;-D

Edessä neliöllä istosormia=nakkeja,joissa kyntenä Kavlin majoneesia.Erona viime kertaiseen,että nyt puuttui tomaattisiipalekynnet, syy: mun laiskuus ;-). Punaisessa kulhossa tavissipsejä ja chilijuustopalleroita, karkkeja laatikossa ja takana olevassa mustassa oli pääkallokarkkeja. Vamppyyrin päässä vaahtokarkkeja ja nauravassa pääkallossa kirpeitä matokarkkeja. Perimmäisessä nurkassa Matomuffineita,jotka onnistuivat yli odotusten! Murskasin pussillisen Pirkan turkinpippurisalmiakkeja ja leikattiin punaista Snöreä sekaan madoiksi. Kerrankin salmiakki maistui leipomuksessa! Ihan parhaita niistä olis tullut jos olisin kerennyt ne päällystää vihreällä limalla eli tomusokrumönjällä ja vielä päälle vaiks mustaa strösseliä,menivät kuitenkin hyvin kaupaksi ilman niitäkin :D Pyöreällä valkoisella tarjottimella oli muotopipareita, pääkallo ja luut, haamu, kurpitsa ja selkäänsä kyöristelevä kissa. Piparit päällystin sopivan värisillä tomusokerikuorrutuksella. Siniseen kulhoon tuli booli= Seven uppia ja sine muotojääpaloja.Tällä kertaa siis uudesta jääpalamuotista pääkalloja ja luita( mustaherukkamehusta) sekä vanha tuttu muovihanskaan jäädytetty käsi (myös mustaherukkamehusta). Lisäsin vielä kolme kelluvaa muovisilmää piristykseksi ;-). Yksi vieraista toi mukanaan juustonaksuja ja ihania aavetikkareita (=pallotikkarin päälle oli vetäisty nenäliina ja sidottu kaulasta.Nenäliinaan oli piirretty erilaisia naamoja :D ). Keskellä olevaan harmaaseen kallotarjottimeen tuli veri- ja sydänhyytelö.

Hyytelö tehtiin valmiista jauheesta (Jell-O),jota mies haki cittarista. Verilammikko oli mansikan ja sydän appelsiini ja mansikkabansku sekoitetta.Olikin yllättävän helppo homma ja oikeastaan aika hyvää, lapset ainakin tykkäsivät!

Sitten niitä koristelukuvia sekä kuvia pienistä hirviöistä. Eteisestä lähdetään.

Taisto oli joku vampyyrin ja devilin äpärä...

Mies tukki hienosti kulun olkkariin mustilla ja oransseilla jätesäkeillä. Katosta roikkui lepakoita ja ylhäällä kiersi pääkallonauha.Lamppu vuorattu oranssilla roskapussilla ja reunoilla mustasta liehuvia nauhoja. Kuva keittiöstä eteiseen. Seuraava on Uhon huoneesta päin eteiseen.

Eteisen peiliin olin tehnyt punaisia verikädenjälkiä ja kirjoittanut "help" ja " murder".Peilissä oli lisäksi hämiksenseittiä ja pari hämppistäkin. Ovissa oli hautakiviä. seinällä pari metallista hämiksenseittikoristetta. Kuvassa tanssaa Uho. En tiiä mitä mieltä pitäisi olla hänen asuvalinnastaan...Uho halusi olla "zombi-mummo"... Onko hänessä sittenkin ainesta siihen paljolti kaipaamaani tyttölapseen ;-D

Sitten Uhon huoneeseen.Ikkunaan olin maalannut verirannut,iskä peitti taas lampun ja kaapistot peitettiin osaksi mustilla jätesäkeillä (osin sen vuoksi ettei niitä käytäisi kauheasti penkomassa...)

Serpenttiinissä luki "happy halloween" .Isot pahvikuvatukset saatiin mun äidiltä :) Uhon sängynpohjaan olin laittanut hiukan hämiksenseittiä ja muutamia lepakko ja hämispehmon.

Pöydällä näkyvälle päälle olin ajatellut parempaa käyttöä,mutta kun se ajatus ei sitten toiminutkaan niin jäi tuohon tuijottamaan (alunperin oli tarkoitus leikata siitä tasaisesta verihyytelöstä paloja tuon punaisen päälle,mutta hyytelöä ei voinutkaan varsinaisesti leikata)

"Would You love a Monsterman"

Ja sitten Taiston huoneeseen

Katossa pahvisuikalekettinkiä ja lampussa aave.Sängynreunan olin tukkinut jätesäkillä,ettei kukaan kömmi sinne sotkemaan.Reunassa "Do not disturb"- nauhaa Tirinasta.  Ikkunassa roikkuu silmämunanauha-systeemi,jonka tein edellisiin halloweenbileisiin v.2008. Valkoinen lamppu sängynreunassa oli erikoislamppu eli musta uv-lamppu- se oli hieno,mutta senkään valo ei kuvissa näy...

Että semmosia. Mies kyllä sanoi heti juhlien jälkeen,että ei enää koskaan,mutta niinhän se on sanonut aina juhlien jälkeen, kuitenkin on heti ollut mukana suunnittelemassa ja kärttänyt lisäaikaa muksuille kun oon ensin pistänyt juhlien kestoajaksi "liian vähän"... Otapa tuosta nyt selvää, höh, miehet...

Raportti asunnosta kymmenen loppuu tähän. City kiittää ja kuittaa,Over and out.

Ötyä.

-M.-