Okke. Nyt on syndet juhlittu,vielä pitäisi isovanhemmat kutsua. Tällä hetkellä kämppä on ihan pommin jäljiltä,että saavat nyt odottaa jonkin aikaa kahvitusta.

Taiston 8v.synttärit pidettiin viime perjantaina 17-18.30. Mulle riitti loistavasti tuo aika vaikka isäntä olisikin halunut täydet kaksi tuntia.,mutta sillä onkin paremmat hermot kuin mulla... Kiitettävästi oli mies kyllä mukana eikä mitään "vauva-palstan k*pää-meininkiä",jossa eukot hoitavat koko härdellin. Koristukset oli taas miehen hommia ja hyvää jälkeä tulikin-myös lapset tykkäsivät ;D Mä sain tapella sen penteleen kakun kanssa...

Onneksi aloitettiin jo aamupäivällä. Suunnitelmissa oli tehdä miekka-kakku,sillä Taisto on aina ollut miekkamiehiä. Käytiin pikaisesti kaupassa hankkimassa munia ja sokeria ja tietty kynttilät (koska olin edellisten synttärien jälkeen pistänyt "talteen" ne kynttilät). Aloitin tekemään ihan perusmokkapalapohjaa,josta piti sitten leikata miekan osaset.
Vasta kun piti ottaa pohja ulos uunista huomasin,että olin unohtanut laittaa leivinjauheen. No arvaahan sen kummonen kengänpohja siitä tuli! Ei muuta kuin uudestaan taas.Paha vain,että mies oli jo käyttänyt kaikki loput munat meille ruokamunakkaaseen. Takaisin kauppaan siis. Mä jäin putsaamaan konetta ja muita tarvikkeita. Sain munat ja ruvin hommiin. Meillä meni rikki syksyllä se käsivatkain, joten käytin munasokerivaahdon tekemiseen mun kenwoodia. Ihmettelin kyllä ettei vaahdosta tullut sellaista kuin käsivatkaimella,mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin. Okei,uudestaan taikina ja nyt pistin myös leivinjauheenkin mukaan ;D Uunista ulos ja jäähtymään. Kumman likilaskuinen se pohja edelleen oli... Vasta nyt alkoi raksuttaa- siitä piti tulla kunnon munasokerivaahto, että pohjasta tulisi kuohkea ja paksuhko....Ja tolla isolla koneella ei semmosta saa aikaiseksi (tai ehkä saa,mut mä en saanut). Ei haittaa vaik onkin vähän lituska,tarpeeksi vain täytettä ja se onihan hyvä. Niin varmaan,mutta  puolet siitä pohjasta olikin muuttunut kovaksi ja mureni käsiin. Ei hyvä. Mies lähti vielä kolmannen kerran kauppaan ja tullessaan parin valmiin kakkupohjan kanssa sanoi ettei enää kehtaisi mennä lähikauppaan "nyt olis paree onnistua."



Ihan hyvä menekki kakulla oli ja pojat ihmettelivät miten kakku oli tehty- meinasin vastata, että "verta,hikeä ja kyyneleitä", mutten viitsinytkään, jätetään se halloweeneihin :D Olin itsekin ihan tyytyväinen leipomukseeni,sillä mä en tod. ole mikään kakkumaakari! Näyttää erittäin säälittävältä yritelmältä jos vertaa täällä blogistaniassa oleviin kakkublogeihin, mut mäpäs en vertaakaan ;D

Poitsuja oli yhteensä siis 7, joista pari omia. Menoa ja meininkiä riitti kiitettävästi-mitään pahempaa ei sattunut. Kakkua ja limppaa riitti lattiallekin ajettavaksi,mutta niinhän sitä aina sotkua tulee kun on monta muksua riekkumassa pienessä tilassa.

Päivänsankari on sinisessä ruutupaidassa, Uho vaaleassa (eikös olekin ihanat kiharat ;D )

Lauantaina tuli vielä Taiston tyttökaveri käymään rääppijäisillä,vauhtia piisas silloinkin joskin leikit olivat ehkä hiukan enempi järjellisiä ja suunnitelmallisempia...



Toiveissa on jos sais halloweeniksi asunnon säntilliseen kuntoon ja päästäis juhlimaan kunnolla-olisi pojillakin lisää tilaa remuta :D

Läksijäislahjapusseista on tullut-valitettavasti- jo pakko. Vaikka kyllä mä muistan,että omillakin syndeillä oli ongintaa ja kait sen vois lukea tähän samaan lahjussysteemiin...
Me oltiin ensin ajateltukin pitää ongintaa,mut sitten sitä paikkaa ei saatu järkevästi järkättyä,joten päädyttiin mekin noihin lahjuspusseihin. Parit lakut, metallihohtoilmis, paprurullapilli,pussi fosforitähtiä ja sormiledlamppu. Kyllä kelpas :D Kaverit tulivat seuraavana päivänä ulos hakemaan ja niillä oli ne ledlamput mukana. Omatkin ipanat tykkäsivät niin,että piti hakea uudet pakkaukset- jokaiseen sormeen omat... äidin lellikit!
Parit yökuvat kun leikkivät ledeillään,salamalla ja ilman.

Näissä kuvissa pojat ovat vielä samassa huoneessa.Tänään on ensimmäinen yö omissa huoneissaan.Saapi nähdä tuleeko kuinka hyvin nukutuksi,sillä Taisto juurikin ilmoitti,että pelottaa nukkua yksin...


Hyvää yötä myös iso-Ukille,joka nukkui pois torstain varhaisena aamuna.