Voi Taisto parkaa...

Toissapäivänä olivat takapihan metsikössä väsäämässä majaa.Taisto tapansa mukaan hakkasi jotain jollain. Tällä kertaa aseena oli mistä lie löytynyt metalliputki.Onnistuipa epeli sitten tinttaamaan itseään sääreen,johonka nousikin varsin kunnioitettava kuhmu.Uskoisin,että teki kipeää ja särkee vielä pitkän aikaa.

Eilen tuo vallaton velikulta tuli taas huutaen kotiin samalla oven avauksella kun miehen piti lähteä kauppaan makkaran metsästykseen. Pojalla oli kädet veressä ja nyrkin sisällä hammas. Paidan etumukseen oli priiskunut veripisaroita ja naamakin oli ihan veressä. Sain pienen verilimaisen hampaan käteeni ja yritin samalla lohdutella ja rauhoitella tuota "kuolevaa" pikkupoikaa. Tilanne näytti pahemmalta kuin oikeasti olikaan. Hammas oli onneksi juuri se maitohammas,joka on ollut kahden rautahampaan tiellä tuossa edessä. Sitä ei vaan ole saanut poistaa... No nytpä lähti, vähän rajulla tavalla tosin :)  Muksu oli kuulemma lainanut kaverin pyörää ja ajanut tuhatta ja sataa ja sitten päättänyt kokeilla etujarrua... Tietäähän sen miten siinä sitten käy kun lyö etupyörän lukkoon kovassa vauhdissa. Jätkä oli lentänyt ohjaustangon yli kuin se kuuluisa leppäkeihäs. Leuka ja vasen olkapääkin ovat verinaarmuilla. No,arvet/ruhjeet  vaan koristavat poikia sanotaan (harmi ettei sama päde meihin naispuolisiin,sillä siinä tapauksessa olisin joka vuotinen miss universum). Kaipa tuo muksu tuolla menolla voittaakin mister-tittelin tulevaisuudessa :)

 

Räkättirastaat puuhaavat pesää juuri tuohon ikkunan eteen kasvavaan koivuun. Pitäisi parveke siivota,että pääsis sitä kautta ottamaan valokuvia niistä.