Jees, meilläpä oli tänään taas vapyn kokous (vanhempainyhdistys). Tärkein aihe oli ystävänpäivänä järjestettävä nyt jo perinteeksi tullut laskiaisrieha. Viime vuonna en saanut lääkäriltä lupaa mennä useammaksi tunniksi seisoskelemaan, joten nyt odottelin tulevaa innolla. Joo-o odotteLIN, mennyt aikamuoto.

Myönnettäköön,että mulla oli jälleen kerran se lapsenomainen into päällä järjestää kaikenlaista kun menin kokoukseen. Ja jälleen kerran ehdotukset ammuttiin alas nopeammin kuin Billy the Kid vetäisee aseensa esiin.

Sen verran tiesin etukäteen,että tokihan grilli on kuumana ja makkaraa tarjolla. Edellisen riehan perusteella arvelin,että laskiaspulliakin olisi myytävänä. Juomaksi mehua,teetä ja kahvia eli se normaali repertuaari. Vähämpä taas tiesin vielä liikaa luulin. Ehdotin tarjottavaksi hernesoppaa ja vohveleita makkaran ja pullien rinnalle. Huokailujen ja nyrpeiden naamojen säestyksellä päätettiin (Huom! he päättivät!) pitäytyä makkarassa ja lämpimässä mehussa. On kuulemma todella kallista hommata jostain soppatykkiä, grillin kun saa Katajan TB:ltä kuuteen kymppiin vuokrattua. Porukan ainoat kaksi miestä (toinen kuiskummaa puheenjohtaja) olivat sitä mieltä,että soppatykin vuokra menee useisiin satasiin. Vaikenin siis seurakunnassa,minä typerä tyttö. He sentään ovat käyneet armeijan,joten kaipa heillä sitten on jonkunlainen käsitys asiasta (epäilin sitä silti suuresti). Vohvelitkin ignoorattiin varsin tyylikkäästi ja tänä vuonna myös "jokainen nauttikoot laskiaispullansa kotonaan!" Vai niin no tuota, mikäköhän rieha tämä sitten on? Pyydetään porukat paikalle jään reunalle kökkimään joko karrelle palanut tai lievästi jäässä oleva makkara tumpussa?

Onneksi meillä sentään pitäisi olla poniajelua ja nuorisotoimi pitää askartelua ehkä tuovat myös rintanappikoneen paikalle. Kysytään myös poliisia ja palokuntaa tuomaan lisäväriä ajopelin merkeissä. Läheisen kartanon tutustumiskierros on aina ollut suosittu, se toteutetaan tälläkin kertaa sikäli jos opas on myötämielinen tulemaan paikalle.Alustavan tiedon mukaan ei tule.Liikuntakeskukselta tiedustellaan saisiko paikalle henkilön näyttämään/opettamaan joitakin luistelutemppuja. Ei sentään mitään kolmoistulppeja tms, mutta pientä piruettia.

Mulle jäi hiukan epäselväksi se millä tavalla tuomme ystävänpäivän tähän tapahtumaan mukaan. Rusettiluistelu oli ajatuksena,mutta meillä ollaan täällä päin sen verran jäyhää ja kateellista sakkia,että on ylitsepääsemättömän vaikeaa kuvitella ketään luistelemassa vieraan kanssa. (hyi hitto,sehän saattaisi vaikka vahingossa sanoa mulle jotain tai jos se ottaiskin kädestä. Entä jos se luisteleekin paremmin kuin minä?! Mitäs sitten?! Enhän mää sen jälkeen voi ees kaupassa käydä- kaikki vaan tuijottais,että tossa se menee se kun kaatuikin sielä jäällä. Tasan varmasti mää joudun ton naapurin Ritvan kaa pariksi ja sitten se alkaa taas pröystäileen niillä muka kalliilla ameriikan tuliasluistimilla.Sellanen se on aina,että muka parempaa väkee.Ei s** tana, mä jään kyllä kotiin ja vejän verhotkin ikkunan eteen)

Tämän skenaarion varjolla päätimme jättää suosiolla tuon tavattoman murheenkryynin toteuttamatta.

Näillä mennään. Poniajelu,askartelua ja jos ei muuta niin vapaata luistelua ja pulkkamäki.Makkaraa ja mehkaa (oma sanako?).Mahdollisesti saadaan maija ja paloauto sekä kartanon opastettu kierros.Myytävänä myös karkki-ja keksilaatikoita, joita jäi yli joulumyyjäisistä. Katsotaan mitä mieltä ihmiset ovat.

Minkälaisissa laskiais /talviriennoissa te olette olleet ja mitä piditte? Olisiko hernerokalle ja vohveleille kysyntää?

Mies katsoi marmatukseni aikana tietoja soppatykin vuokrista; Ikaalisista sai 75e, Kuopiosta 60e ja joku muu paikka vuokrasi 45 eurolla. Satasia?! Kilin vi...karvat se mitään satasia maksa.