Tiistaiaamuna miehellä meni hermot lastenhuoneen digidigiboxiin.

Meillä alkaa arkiaamu normisti niin,että mä herään ja herättelen muksut,pistän aamupalaa ja semmosta. Yritän herätellä pehmoisesti,sillä jos mitään niin itekin inhoan niitä hätäisiä herätyksiä. Eli huhuilua ja sitten pistän telkun päälle kakkoselle, että voivat rauhassa venytellä lastenohjelmien parissa. Samalla käyn väsää jotain pientä apetta. Mutta tää tiistai...

Boxi rupes pätkimään tavallista ankarammin. Isäntä koitti roplata piuhaa saadakseen parempaa kuvaa. Aina kun kerkes pois,niin huudettiin takas. Huonosti nukutun ja liian lyhkäsen yön univelat niskassa äijä otti hiukan lämpöä ja niin lähti boxi valonnopeudella ruuvarin alle. (tänä aamuna tehtiin poikkeus ja mä vein Taiston eskariin)
Kävi ilmi,että joku osanen tuon Saatanasta peräisin olevan laatikon sisällä oli löystynyt aikojen saatossa ja siksi johto ei pysynyt hollilla. Lisäksi tässä antiikin aikaisessa betonimöykyssä, jonka väitetään olevan kerrostalo, ei ole kuin yksi antennipistoke olohuoneessa. Huoneen nurkkiin on puhkottu reiät, joista piuhoja liittämällä joka huoneeseen saadaan näkyvää kuvaa. No, tiettykään tämä metristen johtojen liittely ei ole se optimitilanne parhaalle kuvalle, eli pätkimistä esiintyy. Osasyyksi tässä poikien telkun tapauksessa oli myös (liian) halpa johto.

Purettuaan boxin mies huomasi johdon olevan sutta ja sekundaa ja lähti niiltä sijoiltaan kauppaan.Uusi johto ja boxi
olkkarista antoivat yhdessä hyvän lopputuloksen. Hyvä näin, ehkäpä nyt aamut sujuvat rauhallisemmin ja mikä parasta
"jouduttiin" hankkimaan uusi kunnon boxi olohuoneeseen kaikkine uusine höysteineen ;) Pieni hinta mielenrauhasta...

Tokihan tässä kaikessa piti kuitenkin olla se joku mutta. Ja totuttuun tapaan se sattuu aina mulle. Nää koloset,joista
mainitsin- makkarin ja lastenhuoneen kolo ei ole suoraan porattu (mikähän kuningasidea edellisellä asukkaalla lieneekään ollut?!), joten antennijohdon saaminen vaati runsasta taiteilua. Mies koitti ja koitti,mutta ei saanut johtoa läpi, koska sen pää kääntyi aina ennen reikää blokkaamaan ulostuloaukon. Päätin ojentaa auttavan käden- tai no auttavan minän ja sanoin meneväni lastenhuoneeseen vastaanottajaksi. (Huom. Reiät ovat ihan nurkassa,joihin kumpaakin on hankala päästä tietokonepäydän ja toisella puolella kirjahyllyn vuoksi)
Heitin parit tyynyt muka pehmukkeeksi ja vääntäydyin lattian rajaan. Asennon ottaminen rautakankena on jokseenkin mahdottomuuden rajoilla ja päädyinkin siinä rytäkässä reväyttämään kylkeni. Sillä hetkellä kävi pikainen viiltävä kipu oikeassa kyljessä,mutta saatiin kuitenkin piuha ulos seinästä. Ylösnousemus se vasta vaikeaa olikin, vintturi kävi mielessä kun sadatellen pyrin kontilleni. Onneksi miehekkeellä on muutakin kuin vauvan kakkaa haboissa ja sai minut nostettua ylös. (taitaa sillä sittenkin olla joku hyvä syy nostella noita painoja, muu kuin masokistinen luonne...;D Mulla kun
nähtävästi on joku merkillinen tarve olla naamallani tuon tuostakin *huokaus- raskas sellanen*)
Tiistaipäivä meni hengitellen rauhallisesti ilman kiertoliikkeitä.Nukkumaanmeno jänskitti pätkän verran,mutta siitäkin selvisin. Keskiviikkona se hupi vasta alkoi...Jo aamulla päätin etten enää niiskuta (flunssa vaivaa vielä hiukan) enkä yski ja oikeastaan hengittäminenkin on turhaa.
Meinasin,että hieno homma, istunpa tässä koko päivän varovaisesti kovalla penkillä lasten tietskalla ja parantelen itseäni,mutta mies muisti,että labrat oottaa. Ei muuta kuin ämmä pakettiin, tuoliin ja suunta sairaalaan. Kun päästiin piha-alueelta pois alkoi satamaan kuin sen kuuluisan Esterin sieltä. Tarviiko sanoa,ettei sontikoita tms. sadevarusteita ollut mukana...Mies pisti rapinkia työntämiseen eikä matkaan mennyt kuin n. vartti. Se oli kyllä tarpeeksi siihen,että oltiin läpimärkiä. Sade kyllä helpotti puolessa välissä matkaa muuttuen jäätäväksi tihkuksi...jipii...Labrassa ei onneksi ollut jonoa.Otin numerolapun ja nousin tuolista kepitellen vastaanottotiskille.Viime metreillä minut kiilasi yllättävän vetreästi liikkuva mummo. Kunnon kotikasvatuksen saaneena en alkanut soittaa turpavärkkiäni vanhemmalle ihmiselle ja aattelin,että mummeli on vain pissapurkkihakumatkalla "hoitakoot asiansa,kyllä mä sen pienen hetken voin odottaa". Siirryin kohteliaasti takavasemmalle odottamaan omaa vuoroani,joka jo loisti numerotaululla-mummolla kun ei ollut numerolappua laisinkaan...!! Verinäytteiden (tavisrutiinireumakokeet) lisäksi piti antaa myös virtsanäyte eli rakkoaika 4h tai yli on suotavaa.No,mullapa oli jo ihan tarpeeksi yli ja kupla rupes nousemaan otsaan varsin tehokkaasti.
Yritin keskittyä tekemään huomaamattomia imuliikkeitä pidättääkseni hetkellisen inkontinenssin. Mummollapa (yllätys?!) riittikin jutunjuurta ja mun rakkoparka huusi hoosiannaa! Vanhoja työkavereita kun oltiin niin yritin viittoilla tiskin taakse Marjalle,että heivaisi sen eukon nyt hornaan ja päästäisi oikean asiakkaan hollille.Huomasihan hän minut sitten vihdoin ja ymmärsi heti ojentaa purkin "mee vaan,mä pidän sut jonossa". Taivas,mitenkä pissaaminen voi ollakin niiin suuri autuus?!

Tulomatkalla kävi naurattamaan (vaikka yritinkin kovasti sitä vältellä) ajatus siitä mitä vastaantulijat ajattelisivat jos mä vääntelen ja valitan tuolissani ja mies vaan lykkii kaikkien kuoppien ja juurakoiden yli ja komentaa hiljaa.Minä:"Aih,voih, ei saa, varovasti aijaijai..." ja mies: "Nyt hiljaa siinä,kumpi tätä ohjaa?! Jos ei kyyti kelpaa niin lyki ite! Hiljaa siinä tai jätän sut tähän ja saat ite rullata kotio!" Siitä saisi loistavan piilokameran :)

Käytiin vielä matkan varrella kirpparilla- kun se on siinä ohikulkumatkalla. Löysin Uholle reisitaskuhousut eurolla,iskä osti akkarin ja itelleni ostin samanlaisen teemuki/tassisetin kuin mulla on lapsena ollut-sekin maksoi vaan euron eli raaskin investoida.

Tällä viikolla olen käynyt Ikeakasseja läpi.Mennään äidin kanssa sunnuntaina Myyrmäkihallin kirpparille myymään.Onneksi torstai oli parempi ja tämä perjantai vielä helpompi tuon kyljen kanssa.Kyllähän sen vielä tuntee,että jotain on käynyt,mutta hengittäminenkin on ihan kivaa taas (niiskutus/yskiminen ei).
Sitä paitsi mun on pakko olla kondiksessa sunnuntaina...

Tseinille kerkiän vielä näin netin kauttakin pistää onnittelut: