Oli synkkä ja myrskyinen yö...Paitsi ettei ollut.Mä makasin Naistenklinikalla jo valmiiksi raskausmyrkytyksen vuoksi. Oli vähän liian korkeat paineet ja nesteet tihkui pohkeista ihon läpi.Olin alhaalla salissa koko yön kestävässä verenpainetarkkailussa, noustessani pissalle vedet tuli. Synnytys lähti siitä etenemään reippaasti. Pyysin hoitajia soittamaan
miehelle, joka oli esikoisen kanssa 60 km:n päässä vanhempiensa luona. Eivät suostuneet,koska väittivät synnytyksen kestävän vielä pitkän aikaa "kyllä aamulla sitten ehtii soittaa isän paikalle". Onneksi äiti soitteli vähän väliä osastolle ja sai kuulla, että minut oli viety synnytyssaliin.Hän soitti heti miehelle ja appiukko lähti tuomaan miestä paikalle. Kerkesihän tuo olla puoli tuntia salissa kunnes Taisto näki päivänvalon.Jätkä vietiin samoin tein teholle.

Mä pääsin muutamien päivien kuluttua kotiin ja poika siirrettiin Kätilöopiston vastasyntyneiden teholle. Meiltä ei ollut linnuntietä pitkäkään matka sälliä katsomaan,mutta matka piti taapertaa lumessa ja tuiskussa keppien kera. Pakko sinne oli tietysti mennä,vaikka hoitajat käskivätkin kotiin lepäämään.Myöhemmin eli n.4 vuotta tuon tuskaisen taivaltamisen jälkeen kävin rtg:ssä, jossa näkyi hiusmurtumat. Lääkäri ihmetteli etten ollut huomannut,kun olisi pitänyt olla täysin vuodepotilas.
No,kyllähän silloin oli pientä tuntumaa,mutta luulin niitä vain reumakivuiksi ja vaapuin eteenpäin.

Taisto pääsi jouluksi kotiin oltuaan kaksi kuukautta Kättärillä.Vielä oli nenämahaletkussa,mutta sai tammikuun puolella systeemit pois :) Käytiin säännöllisesti tutkimuksissa ja tuolloin meitä "varoiteltiin" mahdollisista ongelmista.
Vauva-aika meni sumussa.Päivät olivat yhtä huutoa öistä puhumattakaan. Öitä alkoi melkein pelkäämään kun tiesi mitä tuleman piti. Taisto aloitti joka öisen huutokonserttinsa puoli yhden maissa ja jatkoi jopa puoli viiteen. Kaikkea kokeiltiin, että lapsi olisi hiljaa ja tyytyväinen- mikään ei vaan auttanut.Poika ei herännyt vaan sai unikauhukohtauksia. Siinä ei auttanut sylittely,kantaminen ja ravaaminen ympäri asuntoa,höpöteltiin,kuunneltiin musaa,katsottiin muumia.
Pyydettiinhän me apua neuvolasta kun ei enää tiedetty mitä olisi pitänyt tehdä.Unikoulua suositeltiin:"Ottaa kolme päivää ja sitten rauhoittuu. oskus jos on oikein kovapäinen saattaa mennä viisikin päivää".Meillä huudettiin kolme viikkoa,jonka jälkeen naapurit alkoivat koputtelee seiniin ja me lopetettiin se unikoulu.
Juuri mitään en selkeästi muista noista ajoista, oltiin aika lamaantuneita. Mä sain sentään hengähdystauon kun kävin töissä, mutta mies oli lasten kanssa 24/7. Onneksi meillä oli kuitenkin kavereita,joiden varassa pystyi pitämään itsensä jotakuinkin selväjärkisenä. Emme kuitenkaan mielellään antaneet lapsia hoitoon,syystä koska Taiston kanssa oli vaikea selviytyä.Isoveikka sen sijaan oli muutamia kertoja hoidossa.

Muutettiin sitten tänne kotipitäjään maaliskuussa 2006.Täällä on molemmat isovanhemmat lähellä. Lapset aloittivat seuraavana
syksynä eskarin ja päiväkotikerhon. Sieltä tuli ensimmäiset hienovaraiset vihjailut Taiston ongelmasta. Toki me oltiin itsekin samoin kuin ystävät ja isovanhemmatkin huomattu ettei kaverilla ollut kaikki kotona.Meille ehdotettiin perheneuvolaa.
Sinne oli ihan hirveät jonot enkä olisi pystynyt siellä silloin käymään. Jätimme asian "hautumaan".Mutta ongelmat eivät muuttuneet
miksikään, joten seuraavana keväänä otimme ensi kontaktin perheneuvolan työntekijöihin.

Muistan sen tapaamisen päiväkodissa.Siellä oli paikalla meidän lisäksi Taiston "oma hoitaja", erityislastentarhanope (elto) sekä perheneuvolan psykologi,Kati (*nimi vaihdettu*).Juteltiin millainen Taisto on,miten käyttäytyy kotona ja pk:ssa. Jo tuossa ekassa tapaamisessa Kati dissasi miehen lähes kokonaan ja puhui melkein ainoastaan mulle. Oma hoitaja kertoi mm. pojan olevan kosketusherkkä,että ei tarvitse kuin hipaista ja poitsu "kärsii,kun sä revit mun käden irti".Kati ei tuntunut uskovan sanaakaan ja lopuksi jäi paha tunne siitä, että hän syytti miestä "jostain". Hän oli mm. kauhuissaan kun kerroimme ettei poika tykännyt pitää vaatteita "mitä?!onko hän a-las-ti kotona?!". Koko tapaamisen ajan hän pyöritteli silmiään ja kynä sauhuten kirjoitti jotain.

Lähdettiin siis perheneuvolaan pitkin hampain.Sovittiin,että yritetään olla avoimia,kun kuitenkin pojan parhaaksi tässä toimitaan. Eka tapaaminen oli viime syksynä. Mentiin koko perhe paikalle ja vastassa oli Kati ja sosiaalityöntekijä,Sirpa (*nimi vaihdettu*).
Meitä hirvitti mitä tuleman pitää.Oltiin kaikki yhdessä huoneessa ja juteltiin pojista ja vauva-ajasta. Sitten Kati vei Taiston pois ja me jäätiin Sirpan kanssa. Jutustelu oli ympäripyöreetä,koska isoveikka oli läsnä. Sirpa kyseli Uholta kaikenlaista harrastuksista ja leluista.Kun kuuli,että pojat tykkäävät Pokemoneista niin rupes kauhistelemaan,että eikös ne ole liian väkivaltaisia "meillä sovittiin mun poikien kanssa ettei katsotakkaan niitä Pokemoneja kun ne on niin väkivaltaisia eikä
äiti ollenkaan tykännyt niistä"  Jaajaa,vai niin teillä "sovittiin". Mä sanoin, että meillä kyllä yleensä keskustellaan asioista eikä käytetä mielivaltaista diktatuuria.(on tietty asioita,joista ei keskustella esim. nukkumaanmenoajat). Seuraavaksi hän kyseli ulkoilusta ja kerroimme miten pojat ovat ulkona eli ei ilman valvontaa eikä joka päivä.Siitä seurasi kunnon esitelmä kuinka lasten tulisi ulkoilla joka päivä ja tietty määrä ja "kyllä se omakotitalo on sitten niiiiin hyvä kun sinne vaan ulos
voi laittaa eikä tarvitse vahtia koko aikaa". Olimme jo tuolloin tehneet selväksi etten pysty ulkoiluttamaan jätkiä päivittäin eikä mieskään aina ehdi/pysty, eikä ulos voi laittaa ilman vahtia,koska joka puolella on autotiet ja takatalo on paskasakkia täynnä.Samalla istunnolla kartoitettiin myös mitä isovanhemmat tekevät työkseen ja missä asuvat.Tuon asumisen vielä ymmärrän, mutta mitenkä niiden työt tähän liittyvät?Käytiin myös läpi mun sairaus ja mitä se tarkoittaa ja tentattiin kuinka paljon olen joutunut olemaan sairaalassa.Ihmeteltiin miten lapset ovat pärjänneet kun äiti on ollut poissa.No voi hemmetti! Onhan
niillä isä,joka on hoitanut pentele alusta asti.Silloin jo saattoi lukea rivien välistä,että vain huono äiti jättää lapsensa isälle hoidettavaksi.

Seuraavalla kerralla Uho jäi aulaan leikkimään,me mentiin Sirpalle ja Kati vei Taiston.Tämä tapaaminen meni samoilla linjoilla kuin edellinenkin. Kysyin mitä ne tekevät Taiston kanssa,mutta Sirpa ei osannut vastata "kait ne jotain leikkii". Mun mielestä on aika erikoista jos työpari ei tiedä mitä toinen tekee.Hekin ovat olleet jo useamman vuoden tiimi, luulisi siinä ajassa jo jotain tietävän.Selkeää vastausta emme myöskään saaneet Katilta itseltään. Näiden kahden tapaamisen jälkeen siirryttiin Taiston
yksityistapaamisiin.

Nyt elettiin  lokakuun loppua eli mä otin lähempää kontaktia polkupyörän kanssa. Kaaduin ke.29.10.09, saman viikon sunnuntaina jouduin sisälle sairaalaan.Tiistaina piti leikata täällä sairaalassa,mutta tehtiin hätäsiirto Jorviin.Makasin teholla pari päivää letkuissa, koska ei uskallettu kytkeä irti tukehtumisvaaran vuoksi.Mies oli kotona ja odotti jotain tietoa missä mennään, tulenko takaisin vai en, sillä aiemmassa tiedossa oli jo varoitettu pahimmasta. Silti hän vei tuona viikkona Taiston perheneuvolan tapaamiseen ja yritti pitää elämän kotona pyörimässä mahdollisimman vähillä poikkeuksilla rutiineista.
Kun Taisto sitten koputteli oviin paikan päällä tullessaan pois leikkimästä,mies ei jaksanut komentaa,tästä tuli maininta
loppuyhteenvetoon "Isä ei reagoi pojan tekemisiin".Soitin jälkeenpäin ja selitin silloisen tilanteen,että miksi ei välttämättä tuollaista pikkuasiaa huomannut ja pyysin,että Kati poistaisi tuon tekstin. Hän ei suostunut siihen "koska mä nyt haluun laittaa tän tekstin tänne".Suostui sentään vaihtamaan tekstin -vanhemmat eivät...- joka sekin on täyttä soopaa, sillä meillä kyllä pidetään kuria ja reagoidaan, mutta tuolla paikassa emme tienneet miten "pitäisi" toimia.Haluavatko tarkkailla poikaa ilman meidän väliintulemista vai miten meidän siellä pitäisi olla.Aattelimme,että Kati pitää sitten huolta pojasta ja tarkkailee siinä samalla miten poju toimii.
Tälläistä ongelmaa ei tullut lainkaan Lasten Linnassa (LL), koska meille kerrottiin heti mitä katsovat ja mitä meiltä odotetaan.

Taisto siis sai lähetteen tarkempiin tutkimuksiin Helsinkiin.Kävimme siellä viime huhtikuun alussa.Ilmapiiri oli ihan erilainen kuin täällä ja siellä tuli tunne,että aidosti kuuntelevat.Meiltä kysyttiin asioita ja ehdoteltiin eri toimintamalleja- kertaakaan ei syyllistetty, että mitenkä te nyt noin?!Juttelimme myös siellä sosiaalityöntekijän kanssa,joka suuresti ihmetteli ettei meille oltu jo kerrottu mahdollisista tuista,joita voimme hakea.Loppupalaverissa oli Hesan tiimin lisäksi Kati ja elto. Siellä
sovittiin jatkosta, että perheneuvola ohjeistaa meitä ja pk:hon hommataan Taistolle "ihan oma aikuinen" sekä toimintaterapeutti
tulee pk:in ohjeistamaan hoitajia miten pojan kanssa toimitaan. Tähän päivään mennessa emme ole saaneet minkäänlaista ohjeistusta
vaikka sitä ollaankin jo pariin kertaan pyydetty.

Toukokuussa Kati ilmoitti tulevansa kotikäynnille Sirpan kanssa.Kysyin miksi? Mitä käynnillä haetaan? Kunnon vastausta en nytkään saanut, mutta siihen käsitykseen jäin,että "se kuuluu tähän prosessiin".Tulevat katsomaan miten lapsi toimii kotona normaaliolosuhteissa. "ei meillä käy ketään vieraita,joten ei se ole normaalia toimintaa mitä kyläillessänne näette".Kerroin myös ettemme välitä pakkovierailusta,se ahdistaa kun kotiin tullaan väkipakolla.(hengitä syvään,laske kymmeneen,ajattele Taistoa) "selvä sitten,tervetuloa".Käynti sovittiin maanantaiksi 15.6.

Edellisenä viikkona Taistolla oli vesirokko ja soitin edeltävänä
torstaina Katille.Hän ei ollut paikalla,joten jätin viestin vastaajaan.Hän soitti perjantaina ja juteltiin kannattaako nyt tulla vai joku toinen kerta.Olimme tosi väsyneitä eikä olisi huvittanut lainkaan koko kyläily, varsinkaan kun perjantaina oli töissä yt-neuvottelut;nekin osaltaan aiheutti pinnan kiristymistä.Sanoin,että Taisto on ollut kipeä ja me väsyneitä.Poitsu sattui olemaan kuulolla ja kiekaisi kuuluvalla äänellään "emmä oo kipee!" "juu, et just nyt kun iskä antoi sulle just särkylääkettä".
15.päivän aamuna Kati soitti sovitusti ja tarkisti tilanteen-lähinnä vain totesi,että ovat tulossa.

Ovikello soi kolmelta kuten pitikin. Ensimmäinen asia,johon kiinnittivät huomion oli ettei Taiston ääni enää rahissut.
Pojalla oli joku oma "fantasia" silloin syksyllä eikä suostunut kunnolla puhumaan.Kerrottiin silloin,että matkii isoveikkaa,jolta meni ääni flunssassa ollessaan, että kyllä Taisto puhuu ihan normaalisti halutessaan.(eivät uskoneet).Nyt sitten ihmettelivät,että kyllähän tuo puhuu ihan normaalisti? "juu,on puhunut koko ajan,se vaan vedätti niin kuin me sanottiin"
Miksi sitten kitisen tästä asiasta?No, aikaa on mennyt useampi kuukausi ja tässä välissä on tapahtunut vaikka mitä.Silti tuommoinen mitätön pikkujuttu on "herttileijaa" ihmettelemisen arvoinen?Kertaakaan eivät kysyneet miten minä jaksan tai miten miehellä meni kotona kun olin sairaalassa. Olisin odottanut siis jonkinlaista kiinnostusta koko perheeseen,kun kerran "perhettä hoitavat".

Tässä vaiheessa Kati kysäisi Taistolta,että missäs ne vesirokkonäpyt ovat? Taisto näytti naamansa,joka olikin hyvin parantunut.Sitten poika yritti venyttää hiukan kaulusta "tässä on kanssa" ja samalla Kati alkoi nostaa paitaa selästä "Näytäs nyt,että onko niitä näppyjä? Joo katos vaan onhan niitä täälläkin?!"Ihmetteli aidon hämmästyneenä.Ihan kuin mä olisin valehdellut koko rokon?

Juteltiin ensin kaikki yhdessä olkkarissa ja muksut pyörivät jaloissa.Sitten Taisto halusi näyttää huoneensa ja lelunsa. Olimme varta vasten pojalle sanoneet,että muistaa sitten esitellä kaiken.Lasten huoneessa alkoi taivastelu telkkarista "mitä?!Onko teillä tv omassa huoneessa?!" "Joo,katos vaan onkin,eikös nykyään kaikilla ole?"Vastasin"Koskas sitä sitten katsotaan?" "yleensä silloin kun se on auki".Sitten pojat innoissaan kävivät näyttämään Pokemoneitaan ja Turtles-ukkeleita. "eikös nää ole aika pelottavia ja kauheita?" Ööö,haloo ne on poikien leluja.Kati istui lattialla ja piteli melkein korviaan kun Taisto näytti yhtä robottilelua,josta kuului
mekkalaa ja valot välkkyivät. "Pane vaan pois se, siinä on aika paha ääni" Silmät teevateina ihmetteli sitä lelua. "no,katos poikien lelut on sitä parempia mitä suurempi ääni niissä on ja mitä enemmän vilkkuvaloja niissä on...""Ai jaa,kun ei mun tytöillä tuommoisia ole lainkaan"
No hemmetti,eihän ne barbit ja my little ponyt mitään ääntä pidäkään...Siis ihan oikeasti?! Täytyyhän nyt perheneuvolan psykologin
tietää, minkälaisilla leluilla pojat leikkii, eiks täydykin?Mun mielestä ainakin. Kati yritti lypsää Taistoa tekemään just niitä juttuja,joita oli tämän kuullut tekävn,mut hei "ei se kukko käskien laula",joten jäipä näkemättä nekin puuhat.
Eivät kertaakaan sanoneet, että "kylläpäs teillä on kiva huone" tai "onpas paljon leikkikaluja,mikä on paras?" tai mitään. Olivat vaan ja toljottivat. En ymmärtänyt sitäkään.Kumpikaan heistä ei "laskeutunut lapsen tasolle" (paitsi Kati fyysisesti) eivätkä kyselleet mitään normijuttuja,joita lapsilta usein kysytään.

Siirryttiin takaisin olkkarin puolelle,mutta melko pian Taisto pyysi vieraita omaan huoneeseensa.Sirpa meni ja Kati jäi sohvalle.
Tääkin meni mielestämme väärin päin.Miksi se sossu lähti pois ja lapsiin erikoistunut jäi meidän kanssa juttelemaan?
Sitten se rupes avautumaan LL:n yhteispalaverista, että "ei saanut sitä mitä odotti ja se oli vähän tyhjänpäiväistä". Aika erikoista alkaa kolleegoitaan dissaamaan? Sanoin kyllä,että olisin sille viiskymppiselle keksinyt parempaakin käyttöä,että palaveri olis voitu pitää puhelimitse ja paprut lähettää,mutta muuten kehuin paikkaa ja ihmisiä. Kati oli selvästi näreissään.Nosti jalkansa sohvalle (?! mä en tekis noin täysin vieraassa paikassa...) ja paukautti "oottekos te miettineet Taistolle sijaisperhettä?" "no ei olla!!" "jaaha" eikä mitään muuta. Ei selitystä miksi edes ehdotti ja mitä sillä tarkoitetaan. Myönnetään,että mun vastalause oli aika ehdoton,
mutta jos todellakin sellasta "hoitomuotoa" olivat harkinneet niin mikseivät sitten sitä tarkemmin selittäneet. Esimerkiksi,että ehdottavat tälläistä kerta kuukauteen yökylään johonkin,että me saataisiin levätä tai jotain.Sitten olisimme -jälleen kerran- voinneet painottaa sitä tosi asiaa ettemme hae meille mitään "laatuaikaa" vaan ihan sitä Taiston omaa aikuista sinne päiväkotiin.

Toinen räikeältä tuntuva asia oli se ulkoileminen. Ulkoilu sinänsä on tarpeellista ja varsinkin lapsille erittäin suotavaa, sitä en kiellä.Olimme jo tehneet mielestämme sen varsin selkeäksi, ettemme ole kuin tavisperhe, koska mä en välttisti pääse liikkumaan aina kun haluaisin.Kun joskus menee reilusti klo  13 ylikin ennen kuin lääkkeitä on pumpattu tarpeeksi ja tuska turtunut sen verran,että kärsii nousta. Mies vie lapsia ulos metsäretkille silloin tällöin ja tuossa takapihalla leikkivät kuitenkin lähes päivittäin. (paskasakista huolimatta,jatkuvan valvonnan alla)
Katille kuitenkin kaikki mitä kerroin oli jotain "toisesta korvasta sisään toisesta ulos, eihän noin kenelläkään ole"-juttua ja vänkkäsi vain, että ennen kymmentä pitää kyllä lasten päästä ulos.Entä ne viisi tuntia,jotka me ollaan ulkona rannalla ja rantapuistossa klo kolmesta eteenpäin,eikö niitä siis lasketa? Koko keskustelun ajan tunsin itseni varsin huonoksi äidiksi kun en edes lapsiani ulkoiluta aamuvarhain-että se on vain mun laiskuutta koko juttu.Selvisi myös ettei ole hyväksyttävää olla iltavirkku/aamuntorkku. Me ollaan tätä "syntistä" sakkia koko perhe.

Kati oli varannut meille jo lastenpsykiatrin ajan."tässä olis tää aika tolle lastenpsykiatrille.Sen pitäisi vielä kattoo yks tunti Taistoa,
että saataisiin sitten oikea diagnoosi.Kai tää käy?" Eli Hesan paperit eivät käy heille?Niissä kuitenkin todetaan moneen otteeseen ja monelta eri taholta,että Taisto tarvitsee oman aikuisen ja toimintaterapiaa.Mikä hyöty on enää mennä "meijän omalle lastepsykiatrille"?
Mitä sellaista tuo henkilö voi saada pojasta irti yhdessä tunnissa,mitä Hesassa eivät kolmen päivän aikana nähneet?Kati ja Sirpa kuulemma alustavat ensin tätä käyntiä...Joo-o ja varmasti saakin sitten täysin objektiivista matskua?!

Kun olivat lähdössä pois kysyin mitä pistävät tästä käynnistä paperille, että mitä nyt haettiin."Ei tästä mihinkään mitään ylös laiteta,tää nyt vaan piti tehdä.Mutta ei siis mitään yhteenvetoja tästä tule." Eli siis täysin turha käynti, tulivat koska näin kuuluu tehdä.Vieläkään emme saaneet mitään ohjeita vaikka pyydettiin.

Nyt seuraavaksi kysymme tarviiko päiväkoti jotain paperia vielä vai riittävätkö nuo Hesan paprut heitä saamaan tarvittavat "lisäkädet".
Jos ei riitä käännymme LL:n puoleen ja käymme sielä tarvittavat käynnit. Juttelimme miehen kotikäynnin jälkeen ja pistimme asioita muistiin paperille.Syksyllä soitan ja perun tuon jo varatun ajan ja pyydän yhteistä palaveria Katin ja Sirpan kanssa,jossa voimme kysyä ja selventää mieltä painavia juttuja.Puhdistetaan kunnolla ilmaa...

Ja Tseinin kommenttiin vastaan:
>>ADHD-lapsi on NIIN aikaa ja huomiota ja voimia vievä, että muut lapset jää vähemmälle huomiolle.<<
Näinhän se väistämättä on.Olemme kuitenkin pyrkineet tasaväkiseen kasvatukseen.Meillä on kaksi syliä ja kaksi poikaa.Uho on kyllä ollut aina huolehtivainen ja pitänyt pienemmän puolia,joten hän on myös antanut periksi nyt vanhemmalla iällä mm. kumpi kerkii ensin portaat ylös tms. pikkujutuissa (jotka tosin ovat Taistolle koko maailma).Muuten ovat kyllä ihan normiveljekset tappeluineen kaikkineen :)

>>Perusteliko psykologi sitä tukiperhettä miten?<<
Jos "jaaha" on perustelu, niin kyllä.Muuussa tapauksessa ei.

>>Tietääkö se, että saatte Taiston isovanhemmille viikonlopuiksi tai lomilla tai muuten, että ette välttämättä tartte sellaista palvelua?<<
Tämän piti tulla selväksi jo ihan ensimmäisillä tapaamiskerroilla. Isovanhemmista ja meidän sisaruksista tehtiin oikein kartta seinälle, johonka merkattiin mitä työtä tekevät, minkä ikäisiä ovat sekä missä asuvat. Kerroimme myös,että pojat käyvät melkein joka viikko Mummin
ja Ukin (miehen vanhemmat)luona,kun asuvat kadun toisella puolella.Tein myös selväksi,että suhde appivanhempiin on hyvä.

Mun vanhemmilla,eli Mummilla ja Vaarilla, vierailevat harvemmin kun matkaa on n.7 km eikä meillä ole autoa ja heillä on paljon harrastuksia.Soitamme kuitenkin päivittäin ja pojat puhuvat heidän kanssaan.Mummi ja Vaari myös kuskaavat poikia paljon pidemmälle eli käyvät HopLopissa ja kotieläintarhoissa tms. paikoissa. Näistä asioista kerrottiin siis jo aiemmin.
Samoin kerrattiin myös nyt.

>>Onko ehdotettu mitään lääkitystä?<<
Ei ole.Hesassa sanottiin,että tiukkaa ohjausta ja jatkuvaa valvontaa ja muottiin survomista.Näihin piti saada ohjeistus perheneuvolasta,kun
sanoin että haluan kunnon ohjeet enkä ympäripyöreetä "pitäkää kuria".Kuria on pidetty jo kohta 7 vuotta, tiukasti.

>>Koko asetelman pitäis olla niin, että sosiaalitoimi yms. tekee yhteistyötä teidän kanssa, kertoo koko ajan mitä kantsis
seuraavaks, missä mennään jne. Nyt saan sen kuvan, että te olette jotenkin altavastaajia. Jotenkin puolustusasemissa.
Eikä sen niin pitäis missään nimessä olla! Kaikki toi perustuu vapaaehtoisuuteen, joten sulla on oikeus tietää kaikki,
kysellä ja miettiä, mikä vois teidän kohdalla toimia.<<
Näin mekin luultiin aluksi,että meitä kuunneltaisiin ja sitten mietittäisiin apukeinoja arkeen.Kaikesta olemme alunperinkin kertoneet avoimesti ja valehtelematta.Nyt olemme tulleet siihen pisteeseen ettemme enää uskalla puhua mistään, sillä kaikki sanomamme kääntyvät oudosti meitä vastaan. Tarkoitus on pyytää kaikki Taiston paperit meille sitten kun mennään sinne vähän "keskustelemaan".

>>Ja just toi että tehän halusitte Taistolle vaan oman ohjaajan ja nyt teillä jo käy sosiaalitoimikin. Eikö kukaan kertonut, mitä asioita tarvitaan todentaa, että siihen on mahdollisuus? Näköjään pelkkä diagnoosi ei riitä? Tarvitaanko oikeesti kotikäynti asian päättämiseksi, vai mistä on kyse? Miten painontarkkailu liittyy omaan ohjaajaan?
Kysy heiltä, mikä teillä on ongelmana heidän mielestään. Että missä asioissa he niin kovasti haluaa auttaa teitä.<<
Täytyykin kysyä meidän ongelmasta,kun itse emme näe mitään ongelmaa :)
Painontarkkailu ei varsinaisesti liitykään tähän,tuli vain esille LL:n palaverissa, että jätkä on ketterä,mutta massaa on liikaa ja se aiheuttaa turhia "harmistuksia" (äitiinsä tulee potra poika)
Emme itsekään ymmärtäneet miksi Sirpa tuli meille.Odotimme Katia ja elto:a.

Näin,tulikohan tässä nyt melkein kaikki tähdellinen...Uskoisin.Kysyä ja kommentoida saa.