Palkka-asia junnaa edelleen. Aamulla palkanlaskija soitti. Nyt oli toinen rva, se toinen on vuosilomalla. Kerroin asian taas juurta jaksain alusta. Ei se mennyt tietenkään perille asti. Responssi oli pelkkää nalkutusta ja voivottelua. Ja mä olin ihan kohtelias. No rva kysyi, että millasen summan olisin valmis antamaan "kakskymppii" vastasin johon täti rupes nauramaan. Kiva. "eihän se käy, sullahan menee hamaan tulevaisuuteen tän maksu" "aijaa, mut tää asia on vielä käsittelemättä, mitään päätöksiä ei ole tehty, en ole saanut mistään mitään lappuja koskien tätä tilannetta." Lopulta se sanoi ottavansa "jonkun summan" ja ilmoittaa maanantaina mitä on päättänyt?!Kiva. Kohta Mikälie-esimies soitti mulle. Sillä oli hiukan pehmeämpi ääni kellossa .Multa puuttuu kuulemma sairastodistus toukokuulta.Kiva. Kaikki olen varppina lähettänyt eteenpäin. Onneksi mies on skannannut kaikki koneelle. Kysyin voisinko lähettää spostia sinne työterveysyksikköön. Ovat sitten tän ja huomisen koulutuksessa.Kiva. Asia ei siis etene niiltäkään osin.

Taas Mikälie-esimies varmisteli etten varmasti ole saanut mitään Tapiolalta. En ole saanut vaan sairaala on saanut kaiken. Miehelle tuli mieleen, että mulla on vielä 11 päivää lomaa viime vuodelta pitämättä, että voiko niistä ottaa siihen rästiin. Ehdotin tätä ja rva lupasi mennä keskustelemaan palkanlaskijan kanssa. Soittaa sitten huomenna...(kuin mää ole vähä skeptinen ton lupaukse suhteen?)

Ääh.En voi ees toimeentulotukea laittaa kun mulla ei ole mitään mustaavalkoisella niille näyttää tilanteesta.

Taiston sairaalamaksuja on nyt alkanut myös tippumaan. Tähän mennessä noin 80€ ja vielä on ainakin yksi pkl-lasku tulossa. Sitten vielä toi kesäkerho, kun ehdottomasti halusivat Taiston käyvän kesäkuun päiväkodissa. Suostuttiin sitten siihen kun arvelivat saavansa sen kuntoutuksena eli maksu menisi johonkin muualle kuin meille. Nyt ei kuitenkaan ole tullut mitään päätöstä tästä(kään)...ja kaiken huipuksi Taistolle iski vesirokko. Kerkesi olla kerhossa kaksi päivää.Kiva. Että se siitä kerhosta. Täytyy soittaa kerhoon ja kysellä  miten toimitaan, koska poitsu saa mennä takaisin. Onneksi sentään jäbä on pystynyt nukkumaan eivätkä näpyt kutise. Niitä tulee kyllä koko ajan lisää-ensi viikosta voi tulla aika kenkku. Niin ja tietty sen jälkeen tulee toi isoveikkakin kipeeksi. Mies haki apteekista jo varuiksi sitä vesirokkosalvaa, että jos kutina alkaa yöllä. On toi sälli aika hurjan näköinen ja mun niiiin tekis mieli vähän nipistellä vesikelloja ;D Tosi vaikeaa pitää näppinsä erossa.

 

Vielä pikku piristys. Oltiin harjoittelemassa polkuilua jätkien kanssa ja paikalle pyrähti yksi Uhon kaveri. Siinä pyöräilivät ja huutelivat toisilleen. Taisto huuti poikaa nimeltä "Leevi,hei Leevi" Pojan oikea nimi on jotain ihan muuta. Poika taas kutsui Taistoa Veikoksi. Varmaan johtuen siitä kun välillä komennan "ei saa kiusata veikkaa" "anna se veikalle" tms. Uhoa kutsuin "puska-jussiksi" kun hää oli vähän väliä jossain pensaassa kun se jarrutus ja ohjaaminen samanaikaisesti on mahottoman vaikeaa... Muut rupes jonkin ajan kuluttua kutsumaan Uhoa "musta-jussiksi". Siinä ne olivat kolme muskettipyöräilijää; Musta-Jussi,Veikko ja Leevi.

1244113542_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Ringring...Miksi puhelin ei soi...Jos et sä soita...I just call...

*huokaus*