Taisto on jo pidemmän aikaa "rakastanut". Meinaa siis,että kertoo mulle rakastavansa ja minä tietysti sanon takaisin. Jossain vaiheessa huomasi,että ko. lauseella saa aika paljon anteeksi tai ainakin välttää suurimmat huudot... Kun on oikein kunnolla taas möhlinyt niin tapasi kysyä "Äiti,rakastatko sä vielä mua?" ja minä siihen raskaan huokauksen säestämänä "juu juu,tietysti. Joskus se vaan on niin vaikeeta".

Siivottiin tuossa joku aika sitten kunnolla. Olin hurjan tyytyväinen,että edes joskus kotia voi kutsua siistiksi.Meni pari päivää ihan hienosti ja sitten illalla kun olin menossa laittamaan jätkiä nukkumaan niin meinasin päästäni irtoo kun lastenhuoneessa oli niin järkyttävä sotku; kuin hirmumyrskyn jäljiltä. Suusta tuli vain jotain käsittämätöntä korinaa kun katselin ympärilleni silmät ymmyrkäisinä. Taisto hipsi viereen, katsoi minua spanielinpentu-silmillään ja kysyi "Äiti, rakastatko sä vielä mua?" Ennen kuin ehdin vastata hän lisäsi katse maahan luotuna ja päätä hiljalleen ravistaen " vaikka nyt se on kyllä varmaan niiiiin vaikeeta..."