Mistäs sitä sitten aloittaisikaan?! Mä yritän pysyä aikajanalla, mutta lipsahduksia sattuu varsinkin näin iltasella kun on ensin taistellut puoli toista tuntia muksujen kanssa nukkumaan menosta ja PMS:kin pukkaa päälle pkle!(**ttu tässä enää mitään prejuttuja ole kun ämmä vuotaa vuolaammin kuin Niagara, olo
on ihan nuutunut ja varsin syvästi kettuunut ja sekös ärsyttää vielä enempi- ei ees suklaa auttanut?! Ja vielä kun Äijän ketale tulee kiusaan ja lässyttää "oi,missä on pikku rouva Päivänpaiste, niin niin" Lähellä oli etten päässyt otsikoihin -->Kahden pienen lapsen äiti söi miehensä pään...
No mut hei, elämää se vaan on *yltiö pirtsakalla äänellä*

Vanhasta työpaikasta jäi yksi kaikkien rakastama rouva eläkkeelle. Läksijäiset olivat perjantaina 28.9. Aloittivat puolilta päivin ja tarkoitus oli jatkaa Kaksi Kanaa- ravintolaan ruokailemaan ja nauttimaan illan esityksestä. Koska olin tuolloin ja olen edelleen täysin PA, en voinut harmikseni osallistua
iltajameihin, joten otin vapaapäivän nykyisestä työpaikasta ja läksin bussilla Helsinkiin. Matkaan lähdin kymmeneltä ja perillä olin tasan klo 12! Ei kato sovi myöhästyä niistä syömingeistä tai jää ilman ;D
Syötiin kunnolla tortellineja á la Lidl ja muu porukka "nautti" viinejä. Mä en voi ees haistaa viinejä kun jo migreeniä rupee väsää :( Olin siis ihan vesilinjalla. Ohjelmassa oli sitten meijän tyyliin laulamista. 'Dr.T' veti kalvosulkeisia laulunsanojen kanssa kun porukan kitaravirtuoosi näppäili sulosointuja. Oltiin me aikamoinen sekakuoro, ihan valmista Idol´s kamaa...Sen voin sanoa, että monet Liramat tuli vedettyä (selvennykseksi, että hiljaa ihmettelin jonkin tovin miksi ihmeessä kaveri oli kopioinut aivan hiton monta samaa laulua kun parit kappaleet olis riittänyt ja mikä toi "Lirama"-biisi oikein oli. Lopuksi kävi ilmi, että sen nettipaikan nimi oli Lirama, josta hän noi laulujensanat oli kopioinut...)
Kotona olin puoli 19 ja siitä sitten saunaan.

Taisto jaksaa aina vaan tapella. Sillehän tuli kutsu TYKSistä osallistua keskostutkimukseen. Siinä täytetään nivaska papruja ja lähetetään takas. Myös hoitaja ja terkka täyttää paperit. Saatiin just päiväkodista ne takas ja mielenkiinnolla tietty luettiin ne (Mies oikein skannas tietskalle myöhempää käyttöä varten). Ei me ollakaan huonoja vanhempia, joilla on tavallista huonommat hermot vaan Taisto on just niin hankala ja villi kuin me ollaan sanottu- myös päiväkodin ohjaajien mielestä. Sillä on selkee tarkkaavaisuus/keskittymishäirä ja "eikä siinä vielä kaikki" ! Tuossa luin just Valittuja Paloja ja siinä oli artikkeli adhd:stä ja myös pikku testi, jolla "voit testata lähimmäisesi, jos vastaat kuuteen kohtaan jommassa kummassa alueessa myöntävästi voi lähimmäiselläsi olla adhd." Kysymyksiä oli jotain 15
ja ne oli ne samat kyssärit, joita oli siinä nivaskassa ja joihin olin jo vastannut kyllä...että semmosta. Jotenkin tiettekös on lohduttavaa, että vihdoinkin löytyy syy Taiston käyttäytymiseen, että meitä ei voikaan enää syyttää huonosta kasvatuksesta tai muusta semmosesta. Ikävää on, että jäbän käyttäytyminen pikkuhiljaa tuntuu pahenevan ja kärsivällisyys katoaa tyystin ja pahasuinenkin siitä on tullut...No katsotaan mitä ne sanoo vielä sielä kerhossa.On tarkoitus käydä sielä joku keskustelutuokio heidän ja erityislastentarhanopen kanssa ja sitten se palaute viedä viis-vuotis terkan luo ja sitten lääkäriin. Jos vaikka saatais jotain apua tuon sällin kanssa. Peukut pystyyn!

Uho tahtoo pitää halloweenjuhlat, niitä olen tässä miettinyt. Kun ei ole yhtään kokemusta lastenjuhlista; kuinka monta ja kauanko juhlat voisivat kestää. Kun itellä on jo pari niin oisko joku kuusi muksua lisää liikaa? Ja juhlat on 3.päivä lauantaina niin kloaika voisi olla 14-16? Ja mitä ohjelmaa pitää olla, mies väläytti äsken saunassa, että jos joku pikkujoulutyyliin lahjojen vaihto voisi olla kiva. Ja jotain muuta helppoa (ja siistiä), ettei lähe homma lapasesta. Naamiaiset niistä tulee ja kutsukortti on ehkä joku hautapaasi-tyyppinen, jossa lukee verisellä tekstillä isolla KUTSU ja sit ne loput tiedot.
Meistä tulee vampyyriperhe, vaikka kymppi vetoa niin Taisto ei just silloin haluu olla vampyyri vaan esim joku Bratz --hmm--
Viisi luuta olen jo tehnyt paperimassasta ja teen parit isot kurpitsat suikaletekniikalla. Yritän kitistä äijää poraamaan kattoon pikkukoukkuja isohkoa karahkaa varten, siihen tulis lepakkoja. Lastenhuoneen oveen maalaan ison luurangon ja niitten huoneen koristelen lähinnä jätesäkeillä. Pistän myös sen huovutetun hämisseitin hyöteisineen johkin nurkkaan. Mitään hirveän hirveetä en tee, koska en tiiä muista muksuista,että kärsivät katsoa...
Meillä nuo eivät juuri tämmöisiä pelkää; Uho nukkuukin mun anatomian kirjan kanssa :D  Ruoasta en tiiä vielä. Kaikesta pistän sitten jälkeenpäin kuvia.

Aloitin sen Enbrelin piikittämisen joku aika sitten ja olo on ollut hyvä, jopa niin hyvä, että piti ihan itse teloa hiukan ja muistella mitä se kipu ja särky olikaan.
Riehuin Taiston kanssa ja vedin sitä sängyn alta ja joku perkule nappas jalkaan tuohon ukkovarpaan yläpuolelle. En heti huomannut, vähän se vaan nippas, mut kun pääsin takas olkkariin meinas taju lähtee; sattui ihan sairaasti! Siihen tuli heti pingispallon kokoinen kontti ja verta tihkus läpi ja semmosesta pienestä reiästä.Yritin laittaa siihen kylmää (pakastesipulipussi) ja mies nosti jalan ylös. Kauhia tuska kuulkaas. Seuraavana päivänä piti töihin lähtee ja hyvä kun sain kengän jalkaan, ihan hirveetä. Sitten se vasta iloksi muuttui kun se jalka rupes mustuu ja mustelma levis ja valui päkiöihinkin.Nyt se alkaa olla kohtuullisen hyvä, mut mulla kun tuppaa toi paraneminenkin viedä laittoman kauan.
986477.jpg
Parin viikon jälkeen jalka oli tämän näköinen
986481.jpg

Voi hitto, mun piti taas kirjottaa jotain, mutta kun tää on taas jäänyt ja jäänyt niin tottahan se unohtuu. Voihan pieru sentään.

No tähän  voin laittaa parit töissä tapahtuneet helmet. Nää eivät varsinaisesti liity minuun juuri mitenkään, kuuluvat samaan sarjaan kuin -lääkäreiden sanelut- ja -lasten suusta-  Työskentelen siis patologian labrassa (eikä meillä loju ruumiita pöydällä tai katkenneita raajoja lattioilla, emme myöskään työskentele hämyisessä kosteassa huoneen tapaisessa loukossa jossain kellarikerroksessa) ja nämä ovat
osastonsihteerin (= OS) riemukkaista keskusteluista muutama katkelma.

Hän soitti taas varmistaakseen, että vainajan paperit olivat kunnossa. Kuului paperin pläräystä ja kohta hämmästynyt hoitajan ääni totesi "mutta hänhän on kuollut!" johon os. "Hyvä niin "

Obduktiopäivä on sovittu aina samaksi joka viikko, jotta patologi ja häntä avustava preparaattori pystyvät suunnittelemaan työviikkonsa etukäteen. Normaalisti tulevista obduktioista soitetaan reilu päivä etukäteen. Nyt hoitaja soitti edellisenä iltapäivänä kun olimme jo lähdössä kotiin.
Os: Kylläpäs sinä soitit nyt myöhään
Hoitaja: Mutta kun ei hän kuollut aikaisemmin!

Tämän pienen pätkän kuulin kun kävelin os:n toimiston ohi. Hän jutteli tulevasta obduktiosta preparaattorin kanssa ja oli ilmeisesti kysynyt jotain, sillä preppari vastasi "No joo, onhan se helpompaa kun vainaja on kuollut..."

Minulta tuo samainen preppari kysyi kerran "Onkos tämä vainaja kuollut?"
"juu kyllä on- eihän sitä katsos muuten vainajaksi pääsisikään"
(Tähän oli pakko vastata  Reinikaisesta tutuksi tulleen ylikomissarion sanoilla ;D )

Kortteja olen väsännyt muutamat, niistä tulee kuvat pikapuoliin, kuitenkin ennen joulua (enää 69 päivää aattoon!!)

Taistolla on 5v.syndet lauantaina samoin I-tädillä, joka tosin on hiukan vanhempi kuin viis... Hassua, että Taisto ja sen kummitäti ovat syntyneet samana päivänä. Täti oli valittu ennen kuin Taisto ryki tulla ja laskettu aikakin oli vasta parin kk:n päässä...Metka äijis :)

Ai niin. Meillä oli just pari viikkoa poistokirjojenmyynti tuossa naapurikirjastossa ja kävin siellä torstaina 11.10 pikaisesti. Löysin kolme lastenkirjaa ja pari kalakirjaa. Kysyin
kirjastotädiltä, että voisko laittaa näitä kirjoja johkin talteen ja mä tulisin maksamaan ne myöhemmin sitten tiistaina kun saan palkan. Se vetos siihen ettei niin kauaksi voi laittaa kun myynti loppuu nyt perjantaina "mutta siihen asti kyllä voi varastoida, että jos perjantaina tuut maksamaan" "niin, mut ei se käy kun mä saan sen palkan vasta ens tiistaina. Mut ei se haittaa, mä katon mitä mies tuo kotoota rahaa". "meillä käy myös kortti" "niin mut ei electron tai visa- eihän?" "joo ei noi käy"  "ja mä en saa ees automaatilta rahaa ulos kun siellä on 13 euroo"
No sit mies tuli ja se oli tyhjentänyt meijän "tv-possun" ja löytänyt sieltä 4euroa pikkuhiluina. Lasten kirjat oli 50snt ja ne kalat 1e kpl. Menin maksaa ja se virkailija otti meiltä 3e ja sanoi, että ota vielä sieltä ihan mikä kirja vaan kaupanpäälle... Vähänkö sitä kävi säälittää meijän kolikot ja että me viimosilla penneillä ostettiin lapsille kirjoja :D

Ja ihan lopuksi Sakun eli Saken eli Sakari-Sakariinan uusi terraario
986495.jpg
Sakke on just uimassa. Se on varsin vilkas kaveri ja tulee kattomaan iltamyöhäisellä meijän kanssa tuohon uima-altaan nurkkaan tv:tä. Mitään se ei tunnu pelkäävän ja on jo tottunut omaan lautaseensa eli tuohon hillopurkin kanteen. Siihen tiputetaan aina sapuskaa ja Sakke tallustaa syömään

Nyt sitten taas, ötyä ja kauniita unia :)